HTPV nousi Elitserieniin
- Yhden maalin ratkaisuottelussa tehnyt Johannes Koivisto (vas.), kuten koko HTPV:n joukkue, halusi nousta Elitserieniin. Falu BS:n pelaajien asenne ei ollut sataprosenttinen, sillä he olivat varmistaneet nousun jo etukäte
Haaparanta-Tornion Palloveikot pelaa ensi kaudella jääpalloa Ruotsin pääsarjassa. Asia varmistui, kun HTPV voitti viimeisessä karsintaottelussa vieraskentällä Falunin 6-2. Vihreävalkoisille olisi lopulta riittänyt tappiokin, sillä Gripen löi kotonaan Tillbergan 10-5.
HTPV voitti lopulta Elitserienin karsintasarjan kahdeksalla pisteellä. Falun oli varmistanut seitsemällä pisteellään nousun jo ennen viimeistä ottelukierrosta.– Tämä nousu on iso asia. Eikä pelkästään urheilullisesti. Tämä osoittaa rajan yli tapahtuvan yhteistyön voiman. Toivottavasti saamme tämän myötä hallin Haaparannalle, HTPV:n pelaajavalmentaja Jukka Ohtonen hekumoi.Mutta ensi kausi kivikovassa Elitserienissä vaatii Ohtosen mukaan joukkueeseen uudistuksia.– Pitää tulla muutoksia. Meidän täytyy saada vahvistuksia, sillä tällä joukkueella emme pärjää Elitserienissä. Meidän pitää leventää porukkaa, sillä jo tällä kaudella meillä ei ollut yhtään loukkaantumisvaraa.
