Urheilu

    Päivitetty 1.8.2009 20:14, julkaistu 1.8.2009 15:47

    Marko Vapa Kemijokimaratonin kestävin

    Kuva: Pentti Vuosaari
    Tapani JuusolaLähetä palautetta toimittajalle
    Hyväkuntoinen Marko Vapa oli täysmaratonilla sen verran ylivoimainen, että hänellä oli varaa näytellä voitonmerkkiäkin ennen loppusuoraa ja maaliviivan ylitystä.

    Rovaniemen Roadrunnersin Marko Vapa, 31, teki sen mikä kaksi vuotta sitten jäi tekemättä. Voitti Kemijokimaratonin.

    Vuonna 2007 paremmin suunnistajana tunnettu Vapa joutui keskeyttämään Kemijokimaratonin kenkien hiertäessä liikaa jalkoja. Nyt mies juoksi voittoon ja vielä omalla maratonennätyksellään 3.05,50.

    Toiseksi miesten maratonilla tuli Markon kaksoisveli Mikko Vapa. Myös kaksosten isä Martti Vapa oli kisoissa mukana juosten varttimaratonin.

    Ainoa joka olisi voinut Marko Vapan voittoa täysmaratonilla uhata oli puolimaratonin voittaja Marko Heikkinen, 32. Kuivasjärven Auran mies on kuitenkin juossut maratonin parhaimmillaan 2.44:ään.

    Varttimaratonin nopein lauantaina oli rovaniemeläinen Miklas Sorvari, 23, ajalla 2.16,05.

    Kemijokimaraton järjestettiin nyt neljännen kerran Keminsuun Kisan, Keminmaan eri kyläyhdistysten ja Lions Club Keminmaan toimesta. Juoksijoita tänä vuonna tapahtumaan osallistui 141.


    AVAINSANAT:

    Kirjoita kommentti

    Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

    Kommentti

    Urheiluseurat

     

    PS-KYSYMYS

    Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

    Edellisen kysymyksen tulos

    Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
    Pekka Haavistoa
     
    35%
    Sauli Niinistöä
     
    52%
    En aio äänestää.
     
    10%
    En osaa sanoa.
     
    3%
    Annettu yhteensä 2262 ääntä.



    LISÄÄ UUTISIA

    1. Kaukojunat myöhässä, viivästyksiä myös sunnuntaina

      KOTIMAA 4.2. 13:09 10

    2. Perheelle tuomiot huume- ja rahanpesuvyyhdessä

      KOTIMAA 4.2. 16:55 00

    3. Talven pakkasennätys rikottu

      PS-UUTISET 1.2. 10:27 91

    4. Uudellamaalla vakavia kolareita, sairaaloiden valmiutta nostettu

      KOTIMAA 3.2. 13:48 00

    5. Useat junat myöhästyvät yli tunnin

      KOTIMAA 3.2. 13:49 00

    6. Tervolan tyttö vauhdissa

      URHEILU 4.2. 16:10 30

    7. Palvelutalossa paloi Turussa

      KOTIMAA 4.2. 15:13 10

    8. Breivik halusi pommittaa myös norjalaisviestimiä

      ULKOMAAT 4.2. 13:13 10

    9. Rajavartiosto käännytti venäläismiehen

      PS-UUTISET 4.2. 11:10 10

    10. Rattijuoppo poliisin haaviin Kolarissa

      PS-UUTISET 4.2. 10:39 10

    1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

    2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

      KOTIMAA 3.2. 17:51 181

    3. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 97

    4. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

      TALOUS 3.2. 17:50 96

    5. Joulurauhaa etsimässä

      TALOUS 24.12. 05:30 1956

    6. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

      PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

    7. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

      PS-UUTISET 3.2. 17:51 85

    8. Kolme loukkaantui pasin ja bussin kolarissa

      KOTIMAA 3.2. 17:34 85

    9. Kirpeän vaalisään vaikutuksista monta tulkintaa

      KOTIMAA 3.2. 17:18 85

    10. Ryynänen kohtasi ladulla ”mystisen muurin”

      URHEILU 3.2. 18:08 75

    1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 320

    2. Sääkuva: Aavasaksa –32 astetta

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 311

    3. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

      PS-UUTISET 27.1. 15:59 284

    4. Tulipalo ajoi oppilaat ulos Putaan koululla

      PS-UUTISET 31.1. 12:24 2514

    5. Katso: Avajaiskuvia Lumilinnasta

      PS-UUTISET 28.1. 22:30 2327

    6. Nuoria miehiä uhkaa erakoituminen

      PS-UUTISET 30.1. 08:32 2225

    7. Nainen kuoli talopalossa

      PS-UUTISET 29.1. 13:14 223

    8. Automaatin lähtö Karungista varmaa

      PS-UUTISET 27.1. 15:46 2715

    9. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 2024

    10. Peräänajo Simossa

      PS-UUTISET 28.1. 19:16 200

    1. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

      12.12. 10:49 2137

    2. Joulurauhaa etsimässä

      24.12. 05:30 1957

    3. Kansa kuin kauravelli

      ARVOSTELUT 4.1. 03:30 467

    4. Kuolonkolari katkaisi nelostien Tervolassa

      PS-UUTISET 8.1. 19:05 3610

    5. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

      PS-UUTISET 10.1. 19:57 3522

    6. Kemiin loton täysosuma

      PS-UUTISET 14.1. 22:04 3522

    7. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

      PS-UUTISET 27.1. 12:52 3310

    8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 3210

    9. EU edelleen kuulolla Fennovoiman ydinvoimahankkeessa

      PS-UUTISET 13.1. 10:35 328

    10. Finnair jysäytti pommin: Kajaanin lennot loppuvat

      KOTIMAA 4.1. 18:54 328

    1. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 9 7 1084

    2. Botnia Mill Service vähentää 33 Kemissä

      TALOUS 3.2. 17:50 9 6 662

    3. Flunssa riivaa Meri-Lapissa

      PS-UUTISET 3.2. 17:51 8 5 438

    4. PS-UUTISET 27.5. 12:35 346 0 251

    5. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

      KOTIMAA 3.2. 22:15 4 1 244

    6. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

      PS-UUTISET 2.2. 15:54 16 111 238

    7. Kymmenen koputteli matkailuauton rakenteissa

      KOTIMAA 4.2. 11:13 1 0 234

    8. Kylmyydestä pimeyden kautta valoon

      ARVOSTELUT 3.2. 03:30 11 0 227

    9. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

      PS-UUTISET 4.2. 10:34 2 0 206

    10. Pohjoisten merien jääkato syynä Euroopan hyytävään säähän

      KOTIMAA 4.2. 09:34 1 1 177

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti