Marko Vapa Kemijokimaratonin kestävin
- Hyväkuntoinen Marko Vapa oli täysmaratonilla sen verran ylivoimainen, että hänellä oli varaa näytellä voitonmerkkiäkin ennen loppusuoraa ja maaliviivan ylitystä.
Rovaniemen Roadrunnersin Marko Vapa, 31, teki sen mikä kaksi vuotta sitten jäi tekemättä. Voitti Kemijokimaratonin.
Vuonna 2007 paremmin suunnistajana tunnettu Vapa joutui keskeyttämään Kemijokimaratonin kenkien hiertäessä liikaa jalkoja. Nyt mies juoksi voittoon ja vielä omalla maratonennätyksellään 3.05,50.Toiseksi miesten maratonilla tuli Markon kaksoisveli Mikko Vapa. Myös kaksosten isä Martti Vapa oli kisoissa mukana juosten varttimaratonin.Ainoa joka olisi voinut Marko Vapan voittoa täysmaratonilla uhata oli puolimaratonin voittaja Marko Heikkinen, 32. Kuivasjärven Auran mies on kuitenkin juossut maratonin parhaimmillaan 2.44:ään.Varttimaratonin nopein lauantaina oli rovaniemeläinen Miklas Sorvari, 23, ajalla 2.16,05.Kemijokimaraton järjestettiin nyt neljännen kerran Keminsuun Kisan, Keminmaan eri kyläyhdistysten ja Lions Club Keminmaan toimesta. Juoksijoita tänä vuonna tapahtumaan osallistui 141.


