Innon peli napsahtanut kohdalleen
Kemin Innon B-tyttöjen otteet Ykkösessä ovat parantuneet kauden lähestyessä loppuaan. Jyväskyläläinen Palokan Riento sai tuntea Innon iskukyvyn kärsimällä Junkohallissa selvän 6-1 (3-0) tappion.
Into otti alusta lähtien pelin hallinnan käsiinsä. Paikkoja oli ensimmäisellä jaksolla useampaankin kuin kolmeen osumaan.
– Alkukaudella meidän ongelmana oli juuri viimeistely. Syksyllä on maalien myötä tullut mukavasti voittoja, Innon valmentaja Mika Berg kertoi.
Viimeistelytaidon parantumisesta kertoo paljon sunnuntain peli. Kuuteen maaliin saatiin viisi eri tekijää. Natalia Kuikka, Larissa Kuikka, Anna Keränen ja Iida Jaako tekivät maalin naiseen, Tiia Juntikka kaksi.

