Urheilu

Päivitetty 30.12.2009 23:18, julkaistu 30.12.2009 21:40

HTPV otti hienon voiton

Kuva: Pauli Järvinen
Tapani JuusolaLähetä palautetta toimittajalle

Haaparanta-Tornio Palloveikot on vielä vahvasti mukana, kun Ruotsin jääpallon Elitserienin pudotuspelipaikkoja jaetaan.

Keskiviikkona HTPV kukisti Siriuksen 7-5 (5-2) ja näin joukkue otti makean revanssin, sillä vieraspelissä HTPV:lle oli tullut maalin tappio.

Sirius aloitti ottelun kovalla ryminällä ja se kostautui joukkueelle, sillä kapteeni Pierre Roos taklasi Peter Norenia ulosajon arvoisesti. Näin joukkue joutui pelaamaan lähes koko pelin kymmenellä pelaajalla.

Ulosajon jälkeen kotijoukkue iski reilussa 20 minuutissa neljä osumaa ja ottelu oli käytännössä ratkennut.

Kotijoukkueen maalinteossa onnistuivat Igor Zolotarev, Vesa Vuokila, Tuomas Mokko, Antti Ekman (2), Marko Miinala ja Peter Stock.

– Karvauspeli ja ylöspäin pelaaminen oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla meiltä erittäin hyvää. Lyöntipeli ja peli muutenkin toimi hyvin. Toisella jaksolla 6-3 -tilanteessa valuimme ja aloimme puolustaa eikä vastustaja meinannut saada ollenkaan tilanteita aikaan, myhäili HTPV:n pelaajavalmentaja Jukka Ohtonen, joka ei itse vieläkään ollut pelikuntoinen.

Myös HTPV:n paras pistemies Mikko Rytkönen puuttui ottelusta. Lisäksi libero Markus Hiukka joutui puoliajalla jättämään leikin kesken jalkavamman takia.

– Hiukka ei ole seuraavassa pelissä mukana, mutta Rytkönen saattaa olla. Tässäkin ottelussa näytimme, että meidän peli ei ole yhdestä eikä kahdestakaan miehestä kiinni. Meillä on hyvä joukkue, Ohtonen sanoi.

Ohtonen itse on viihtynyt vaihtopenkillä pelkässä valmentajan roolissa, mutta aikoo vielä palata kentän puolellekin.

Perjantaina HTPV lähtee pitkälle reissulle Vetlandan vieraaksi. Se ottelu pelataan lauantaina ja seuraavan kerran HTPV pelaa kotikentällä loppiaisena, jolloin vieraaksi saapuu Ari Holopaisen valmentama Villa Lidköping.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Urheiluseurat

 

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



LISÄÄ UUTISIA

  1. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 00

  2. Sosiaalista toimilupaa on vaikea saada

    TALOUS 24.5. 18:40 10

  3. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 10

  4. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 20

  5. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 21

  6. Voileipäkakku on juhlapöydän suolainen vetonaula

    RUOKA 24.5. 14:12 10

  7. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 10

  8. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 10

  9. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 20

  10. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1632

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1632

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 732

  4. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 612

  5. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 512

  6. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 412

  7. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 31

  8. Museopaloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

    PS-UUTISET 10.5. 08:55 201

  9. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 171

  10. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 31

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 321

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 16 32 1246

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 6 11 782

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 6 11 782

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 7 0 338

  5. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3500 11 217

  6. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 2 1 201

  7. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 2 0 190

  8. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 3 1 167

  9. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 3 0 157

  10. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 141

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti