Urheilu

    Päivitetty 6.3.2010 22:26, julkaistu 6.3.2010 21:33

    Latvala ja Hirvonen eivät pysty vastamaan Loebin vauhtiin

    Kuva: HENRY ROMERO
    STTLähetä palautetta toimittajalle

    Fordin suomalaiskuljettajat pääsivät paremmille paikoille ajojärjestyksessä Meksikon rallin lauantaisella etapilla. Citroenin Sebastien Loebin vauhtiin Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala eivät silti pystyneet vastaamaan.

    Neljäntenä ja viidentenä olevilla Latvalalla ja Hirvosella on yhteinen ongelma. Kova yritys tuntuu vain lisäävän eroa kärkeen.

    – Mitä kovemmin yritän mennä, sitä enemmän auto luistaa kaarteissa ja sitä kautta hupenee aikaa. Se on aika turhauttavaa. Pitää jäykentää vähän jousitusta ja katsoa mitä tapahtuu, Latvala tuumi päivän huoltotauolla.

    Kolmesti Meksikon rallin voittanut Loeb nousi kisan johtoon lauantain etapin toisella erikoiskokeella. Hän teki pohja-ajan kaikille toisen päivän neljälle ensimmäisellä ek:lle. Kolmantena autona ajojärjestyksessä oleva ranskalainen johtaa rallia 17,8 sekunnilla ennen Petter Solbergia.

    Solberg yritti pitää perjantain jälkeisen kärkipaikan, mutta jouduttuaan ensimmäisenä autona auraamaan irtohiekkaa jarrutuspaikoista, hän ei pystynyt vastaamaan Loebin vauhtiin. Kolmantena rallissa on Citroenin junioritiimin Sebastien Ogier 19,9 sekuntia Loebille jääneenä.

    Hirvosen ajopaikka parani, vauhti ei

    Latvala on jäänyt Loebistä 1.20,7 minuuttia ja Hirvonen Latvalasta 10,3 sekuntia. Latvalan vauhtia verotti rengasrikko.

    – Päivän kolmannella ek:lla sammutin koneen ja sitten autosta meni oikea eturengas. Se tyhjeni hiljalleen, joten pystyin ajamaan erikoiskokeen loppuun. Siinä hukkui kuitenkin 15 sekuntia, Latavala kertaili.

    Hirvonen oli lauantain ensimmäisellä ek:lla toinen ja muilla neljäs. Ero Loebiin on kasvanut tasaisesti. Ford-tallin ykköskuljettaja yritti parantaa autonsa ajettavuutta jäykentämällä iskunvaimennusta ensimmäisen ek:n jälkeen.

    – Tuntuma autoon parani, mutta seuraavalla pätkällä tuli rengasrikko, kun vasen takarengas tyhjeni. Se oli sen verran mutkainen (hidas) ek, että pystyin ajamaan 15 kilometrin matkan maaliin vaihtamatta rengasta, Hirvonen sanoi.

    – Nyt pitää vaan yrittää ajaa maltilla. Jos yritän liikaa, auto liukuu leveäksi, osuu kiviin ja rengasrikon riski kasvaa.

    Citroenin ykköstiimin Dani Sordo keskeytti lauantain ensimmäisellä ek:lla. Kisan avauspäivän jälkeen neljäntenä ollut espanjalainen teloi ulosajossa tukivarren. Tallin mukaan hän jatkaa kisaa superrallisäännön perusteella sunnuntaina.

    Citroenin kakkostiimin Kimi Räikkösen kisa päättyi jo perjantain viimeiselle pitkälle ek:lle ulosajoon hieman ennen ek:n maalia. Auto kierähti kertaalleen ympäri ja sai sen verran siipeensä, ettei Räikkönen voinut jatkaa superrallisäännön perusteella.

    – Eniten harmitti, etten pystynyt jatkamaan kilpailua, Räikkönen tuumi.

    Lauantaina Meksikon rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.


    AVAINSANAT:

    Kirjoita kommentti

    Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

    Kommentti

    Urheiluseurat

     

    PS-KYSYMYS

    Kuinka paljon pakkasta on liikaa?

    Edellisen kysymyksen tulos

    Presidentinvaalin toisella kierroksella aion äänestää?
    Pekka Haavistoa
     
    35%
    Sauli Niinistöä
     
    52%
    En aio äänestää.
     
    10%
    En osaa sanoa.
     
    3%
    Annettu yhteensä 2262 ääntä.



    LISÄÄ UUTISIA

    1. Capello erosi Englannin päävalmentajan tehtävästä

      URHEILU 8.2. 22:11 10

    2. Airbusin superjumbojen siivet tarkastetaan halkeamien takia

      ULKOMAAT 8.2. 21:54 20

    3. ToPo jatkoi Kouvojen tappioputkea

      URHEILU 8.2. 20:57 10

    4. Sambia rynnisti yllättäen loppuotteluun

      URHEILU 8.2. 20:54 10

    5. Vapailla kanavilla näkyy 12 jääkiekon MM-ottelua

      URHEILU 8.2. 20:53 11

    6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

      PS-UUTISET 8.2. 20:39 11

    7. Syyrian armeija kiihdyttänyt hyökkäyksiä Homsiin

      ULKOMAAT 8.2. 20:16 10

    8. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

      KOTIMAA 8.2. 18:30 30

    9. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

      PS-UUTISET 8.2. 16:47 31

    10. Räikkönen lipsautti hiekalle – auto korjaukseen

      URHEILU 8.2. 14:42 10

    1. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

      PS-UUTISET 8.2. 11:07 1268

    2. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

      KOTIMAA 3.2. 17:51 262

    3. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

      PS-UUTISET 8.2. 11:28 816

    4. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 268

    5. Kuriren: Vanhuksia Tornionlaaksossa huijannut oli suomalainen

      PS-UUTISET 7.2. 09:26 112

    6. IS: Yle hyllytti Maria Jungnerin vaalien ajaksi

      KOTIMAA 4.2. 17:40 112

    7. Egyptin poliisin ja protestoijien kahakoissa kuolonuhreja

      ULKOMAAT 3.2. 22:11 102

    8. Presidentinvaali ratkeaa vasta sunnuntai-iltana

      PÄÄKIRJOITUKSET 4.2. 03:30 92

    9. Uuden lääkeinformaatiostrategian tavoitteena tehokkuus, turvallisuus ja luotettavuus

      KOTIMAA 8.2. 10:00 52

    10. Konttoreissa tarvitaan lisäpattereita

      PS-UUTISET 7.2. 18:10 56

    1. Sääkuva: Kirkonmäki

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

    2. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 381

    3. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

    4. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

      PS-UUTISET 30.1. 12:12 342

    5. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 268

    6. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

      KOTIMAA 3.2. 17:51 262

    7. Kahden maan lakiviidakoiden loukussa

      PS-UUTISET 3.2. 08:54 2318

    8. Jenni Haukio vaikuttui Kemin lumilinnasta

      PS-UUTISET 2.2. 15:54 23134

    9. Lada ei ole tosikon auto

      PS-UUTISET 4.2. 17:08 2016

    10. Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa

      PS-UUTISET 31.1. 20:59 241

    1. Joulurauhaa etsimässä

      24.12. 05:30 2000

    2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

      12.12. 10:49 2197

    3. Sääkuva: Kirkonmäki

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 481

    4. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

      PS-UUTISET 27.1. 12:52 4811

    5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4126

    6. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

      PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

    7. Kansa kuin kauravelli

      ARVOSTELUT 4.1. 03:30 5122

    8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 3822

    9. Kemiin loton täysosuma

      PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

    10. Omakotitalo paloi purkukuntoon Kemissä

      PS-UUTISET 21.1. 11:57 3612

    1. Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta

      KOTIMAA 8.2. 18:30 3 0 59

    2. Meri-Lappia esitetään yhdeksi kunnaksi

      PS-UUTISET 8.2. 11:07 12 68 46

    3. Ehdoton ei ulkoistamisille

      PS-UUTISET 15.2. 21:21 33 10 32

    4. Ammattilukio vetää nuoria puoleensa

      PS-UUTISET 8.2. 16:47 3 1 17

    5. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

      PS-UUTISET 8.2. 11:28 8 16 17

    6. Ville Nieminen Nizhnekamskiin

      URHEILU 6.5. 17:06 3 0 16

    7. Kadonneiden miesten etsintä tauolle

      PS-UUTISET 8.2. 09:52 4 3 15

    8. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

      PS-UUTISET 27.1. 12:52 48 11 15

    9. Kansa kuin kauravelli

      ARVOSTELUT 4.1. 03:30 51 0 14

    10. Marko Björs valmentaa ratsastajia hevosten ehdoilla

      PS-UUTISET 8.3. 16:50 41 0 13

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti