Urheilu

Päivitetty 7.3.2010 18:10, julkaistu 7.3.2010 12:36

ToPV:lle naisten Suomen mestaruus

Kuva: Pauli Järvinen
Lähetä palautetta toimittajalle
ToPV:n naiset pääsivät juhlimaan jääpallon Suomen mestaruutta.

Tornion Palloveikot juhli 2000-luvun alussa ja puolessa välissä useasti miesten jääpallon Suomen mestaruutta. Nyt kun miehistä parhaimmat pelaavat Haaparanta-Tornio Palloveikkojen joukkueessa Ruotsin Elitserieniä, niin ToPV:n mitalivastuu on kääntynyt naisjoukkueeseen. Naiset vastasivatkin huutoon ja ottivat ensimmäisen Suomen mestaruutensa Tornioon.

Loppuottelussa ToPV kukisti Helsingin IFK:n lukemin 7-4 (3-0).

ToPV sai avauspuoliajalle myötätuulen selän taakse ja sen joukkue käytti heti hyvin hyväkseen. Vajaan kahden peliminuutin jälkeen Anne Helin vei torniolaiset maalin johtoon.

– Kyllähän avausmaalin merkitys oli tässä pelissä iso asia. Yleensä olemme joutuneet takaa-ajajiksi, mutta nyt pääsimme henkisesti helpompaan asemaan, ToPV:n valmentaja Antti Hietala totesi.

Kotijoukkue pääsi tauolle turvallisen tuntuisessa johdossa, kun Helin onnistui toistamiseen ja Linda Lohiniva laittoi pallon maalin aivan avausjakson lopussa.

HIFK tuli toiselle puoliajalle latautuneena ja Heidi Nissinen kavensikin 3-1:een, kun toista puoliaikaa oli pelattu vajaa minuutti.

Kotijoukkue ei kuitenkaan säikähtänyt tilannetta, sillä jo heti seuraavasta hyökkäyksestä Tytti Lintula lisäsi ToPV:n johtoa. HIFK:n kavennettua jälleen, torniolaiset iskivät toistamiseen nopean niitin takaisin.

– Kyllähän nopeat kuitit pelastivat meille tämän ottelun. Kokonaisuudessa tämä oli meidän hallintaa, joten ansaitsimme mestaruuden, Hietala sanoi.

ToPV:llä on aikaisemmilta vuosilta himmeämpiä mitaleita, mutta mestaruus oli ensimmäinen.

– Tätä on naisten kanssa haettu useampi vuosi. Kyllähän tämä on hieno hetki minulle ja pelaajille, Hietala liikuttui.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Urheiluseurat

 

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



LISÄÄ UUTISIA

  1. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    PS-UUTISET 24.5. 19:49 00

  2. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 00

  3. Sosiaalista toimilupaa on vaikea saada

    TALOUS 24.5. 18:40 10

  4. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 10

  5. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 20

  6. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 21

  7. Voileipäkakku on juhlapöydän suolainen vetonaula

    RUOKA 24.5. 14:12 10

  8. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA 24.5. 13:28 10

  9. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 10

  10. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1632

  3. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 732

  4. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 613

  5. Kolme bändiä Keminmaan olutwestareille

    KULTTUURI 24.5. 11:10 513

  6. Jaakko ja Jay Euroopan kiertueelle

    KULTTUURI 24.5. 11:09 413

  7. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 31

  8. JYP voitti Suomen mestaruuden

    URHEILU 23.4. 21:37 171

  9. Glamouria ja hienoja säveliä

    ARVOSTELUT 23.4. 04:30 281

  10. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 31

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5711

  3. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 437

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 1087

  7. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 367

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 341

  9. Fiilis nousee! Kohta se alkaa!

    URHEILU 19.5. 13:13 331

  10. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 321

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 350011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15913

  10. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 16 32 1246

  2. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 6 11 782

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    PS-UUTISET 24.5. 08:58 6 11 782

  4. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 7 0 338

  5. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3500 11 217

  6. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 2 1 201

  7. Nanso vähentää Torniosta seitsemän

    PS-UUTISET 24.5. 16:24 2 0 190

  8. Yhteinen tekeminen palkitaan luokkaretkellä

    PS-UUTISET 23.5. 16:38 3 1 167

  9. The Howl julkaisee kakkosalbuminsa

    KULTTUURI 24.5. 11:52 3 0 157

  10. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 141

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti