Urheilu

    Päivitetty 9.3.2010 22:04, julkaistu 9.3.2010 22:04

    Olympiavoittaja-Miller pohtii jälleen uransa jatkoa

    Kuva: OLIVIER MORIN
    STT, AFPLähetä palautetta toimittajalle

    Vancouverin olympialaisissa alppiyhdistetyn kultaa voittanut Yhdysvaltain Bode Miller on lyönyt monot naulaan ainakin tämän kauden osalta. Hän ei osallistu tällä viikolla Saksan Garmisch-Partenkirchenissä laskettavaan maailmancupin finaaliin, sillä joulukuussa lentopallokentällä sattunut nilkkavamma kiusaa häntä yhä.

    Miller ei ole tehnyt vielä sitovia päätöksiä ensi kauden suhteen, ja onkin mahdollista, että urallaan yhteensä viisi olympiamitalia voittanut Miller ei enää palaa kilparinteisiin. Hän on useasti uransa aikana vihjaillut lopettavansa.

    – En ole tehnyt vielä mitään päätöksiä ensi kaudesta. Minun pitää Sashan (Rearick, Yhdysvaltain päävalmentaja) kanssa miettiä ensi kauden kuvioita. Tämän kauden saavutuksiin olen tyytyväinen, joten nyt voin vain levätä ja nauttia, Miller sanoo.

    Raikulipojan maineessa oleva Miller voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kausina 2004-2005 ja 2007-2008. Hän on kertaalleen eronnut Yhdysvaltain maajoukkueesta, jolloin hän kiersi maailmancupia oman taustaryhmänsä kanssa.


    AVAINSANAT:

    Kirjoita kommentti

    Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

    Kommentti

    Urheiluseurat

     

    PS-KYSYMYS

    Mihin mediaan luotat eniten?

    Edellisen kysymyksen tulos

    Kuinka paljon pakkasta on liikaa?
    - 40
     
    27%
    - 30
     
    35%
    - 20
     
    24%
    Kaikki alle nollan on liikaa.
     
    14%
    Annettu yhteensä 1011 ääntä.



    LISÄÄ UUTISIA

    1. Sääkuva: Maksniemi

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    2. Ainiovaaran koululle neljä siivoustarjousta

      PS-UUTISET 10.2. 16:00 10

    3. Parisuhteet tekstitaidon aiheena

      PS-UUTISET 10.2. 15:59 20

    4. Muista laittaa ICE-numero näkyville puhelimeen

      KOTIMAA 10.2. 15:14 00

    5. Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia

      KOTIMAA 10.2. 15:12 11

    6. Paul McCartney sai nimikkotähden Hollywoodiin

      KULTTUURI 10.2. 15:02 10

    7. AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa

      KOTIMAA 10.2. 14:52 10

    8. Hovioikeus korotti lääkesurmaajien tuomioita

      KOTIMAA 10.2. 14:45 10

    9. Hirvonen johtaa vaikka ajo vielä varovaista

      URHEILU 10.2. 14:40 10

    10. Caught in Flight: Naomi Watts esittää valkokankaalla prinsessa Dianaa

      KULTTUURI 10.2. 14:36 10

    1. Uudistuksia Svansteinin lumilla

      PS-UUTISET 8.2. 12:51 143

    2. Tornio äänesti valtakunnan tahtiin

      PS-UUTISET 5.2. 21:06 184

    3. Kiusaaminen on yleistä myös korkeakouluissa

      KOTIMAA 14.11. 07:39 244

    4. Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli Oulussa

      KOTIMAA 31.1. 15:18 164

    5. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

      PS-UUTISET 9.2. 18:38 67

    6. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

      PS-UUTISET 8.2. 20:39 81

    7. Terveystalo nappasi ODL Terveyden omakseen

      TALOUS 11.1. 19:17 231

    8. Lada ei ole tosikon auto

      PS-UUTISET 4.2. 17:08 2516

    9. Sutjakkaa soittoa katselmuksessa

      ARVOSTELUT 10.2. 03:30 516

    10. Kävelykatu juhlistaa Lumilinnaa – kesällä raikaa The Beatles

      PS-UUTISET 6.2. 15:49 178

    1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 400

    2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 338

    3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

      KOTIMAA 3.2. 17:51 292

    4. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

    5. Lada ei ole tosikon auto

      PS-UUTISET 4.2. 17:08 2516

    6. Sääkuva: Maksniemi

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    7. Piispa Samuel Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi alistamista

      PS-UUTISET 4.2. 21:03 2413

    8. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

      PS-UUTISET 30.1. 12:12 362

    9. Kaksi loukkaantui vakavasti Isohaaran kolarissa

      PS-UUTISET 6.2. 15:36 2331

    10. Jauhesammutin tyhjennettiin hotellin käytävälle

      PS-UUTISET 5.2. 16:32 211

    1. Joulurauhaa etsimässä

      24.12. 05:30 2030

    2. Sääkuva: Maksniemi

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

      PS-UUTISET 27.1. 12:52 5111

    4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

      PS-UUTISET 12.12. 10:49 2197

    5. Kansa kuin kauravelli

      ARVOSTELUT 4.1. 03:30 567

    6. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

    7. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

      PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

    8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 4022

    9. Kemiin loton täysosuma

      PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

    10. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

      PS-UUTISET 27.1. 15:59 374

    1. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

      PS-UUTISET 9.2. 18:38 6 7 699

    2. Ehdota: Mikä nimi suurkunnalle?

      PS-UUTISET 9.2. 08:30 10 134 581

    3. Kuivaniemi pelkää jäävänsä isojen syrjäkyläksi

      PS-UUTISET 10.2. 08:23 2 4 356

    4. Uudistuksia Svansteinin lumilla

      PS-UUTISET 8.2. 12:51 14 3 292

    5. PS-UUTISET 27.5. 12:35 352 0 195

    6. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

      URHEILU 10.2. 10:41 1 0 169

    7. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

      URHEILU 10.2. 10:41 1 0 169

    8. Sääkuva: Maksniemi

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 51 1 134

    9. Kemin teatterin johtaja Juha Vuorinen Rovaniemelle

      KULTTUURI 9.2. 13:55 3 3 133

    10. Nuorukainen iski nyrkillä auton ikkunan hajalle Torniossa

      PS-UUTISET 5.2. 11:29 31 8 126

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti