Mika Berg luotsaa Innon Mimmejä
- Valmentaja Mika Berg luottaa Larissa Kuikan puolustustaitoihin.
Innon Mimmien Kakkosessa pelaavan joukkueen laaja pelaajamateriaalia on näkynyt positiivisuutena harjoituksissa
– Tyttöjen kesken on tervettä kilpailua. Motivaatio tekemiseen on noussut, uusi valmentaja Mika Berg kertoo
Innon Mimmit menetti viime kauden ykkösmaalintekijä, nigerialaisen Obin, mutta korvaajia löytyy omasta leiristä.
– Keräsen Anna ja Kirstinän Marjo kantavat pitkälti vastuuta maalinteosta. Juntikan Tiia pystyy viimeistelyn lisäksi rakentamaan keskikentällä peliä.
Mielenkiintoinen pelaaja löytyy myös Innon puolustuspäässä. Larissa Kuikka on esittänyt toppariosastolla niin vakuuttavia otteita, että hänet on nostettu tyttöjen maajoukkue-ehdokkaaksi. Aluejoukkueleirillä hänet valittiin parhaaksi keskuspuolustajaksi.
Maalivahdit ovat Innon Mimmeillä Kakkosen laadukkaimpia. Tyttöjen maajoukkueportteja kolkutteleva Heidi Svärd ja Kemin Erotuomarikerhon viime vuoden parhaaksi kemiläiseksi naisjalkapalloilijaksi valittu Lotta Ruokonen kuuluvat puolustuspelin tukipilareihin.

