RoPS rankaisi Intoa viime hetkillä
- Salla Määttä (oik.) palkittiin RoPSin parhaana pelaajana. Innon Tiia Juntikka oli jälleen hyvä, mutta jäi keskikentällä aika yksinäiseksi.
Kemin Into joutui myös kotikentällä taipumaan Rovaniemen Palloseuralle maalilla naisten Kakkosen ottelussa. Rovaniemellä kesäkuussa lukemat olivat 1-0 ja nyt 2-1 (1-1) RoPSille.
Rovaniemeläisten voittomaali Sauvosaaren takakentällä syntyi aivan ottelun viime hetkillä. Kemiläispuolustus antoi harhasyötön poikittain oman rangaistusalueen tuntumassa ja Saara Ylianttila ampui suoraan liikkuvasta pallosta pelivälineen ohi Into-vahti Heidi Svärdin.
Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen. Into siirtyi johtoon nelisen minuuttia ennen taukovihellystä. Juuli Palmu keskitti ja Innon parhaana palkittu Maija Hakkila otti pallon haltuun rangaistusalueella, kiersi vielä maalivahdinkin ja pisti pallon pömpeliin.
Kuin tulevaa ennakoiden, RoPS kuittasi ensi jakson viime hetkillä. Marika Kotalan hyvin lähtenyt kaukolaukaus painui kemiläismaalin alanurkkaan.

