Suurmiesten jäähyväiset rakkaalle leijonapaidalle
- Teemu Selänne (vas.) ja Saku Koivu pelasivat Vancouverissa uransa viimeiset olympiakisat. Tuskin Niko Kapastakaan (oik.) nähdään Sotshissa.
Leijonien menestys on nojannut kultaisen ikäluokan tehoihin vuoden 1994 olympialaisista lähtien.
Saku Koivu, Teemu Selänne, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen ovat antaneet monta aihetta riemuun 16 vuoden aikana.
Itse asiassa Selänne oli Suomen tehokkain pistemies jo Albertvillessä ensimmäisissä olympiakisoissaan 1992.
Kaikki he ovat nöyrästi pukeneet maajoukkuepaidan ylleen ja halunneet edustaa maataan aina, kun se on ollut mahdollista.
Vancouverissa Leijonien lipunkantajia ivattiin suomalaiseen tyyliin jo papparaisiksi muistamatta kokonaiskuvaa. Sitä, kuinka paljon he ovat antaneet suomalaiselle jääkiekkoilulle. Olkoonkin, että he kaikki olivat vielä ennen pronssiottelua ilman osumia Vancouverissa, eikä heidän antamansa voima joukkueelle ollut enää huippuvuosien tasolla.
Parhaat vuodet takana
Maalittomuus varmasti kaiversi Selännettä, joka oli aiemmissa neljissä olympialaisissaan aina Suomen paras pistemies ja kahdesti jopa koko turnauksen tehokkain pelaaja. Kaikkien aikojen paras pistemies sai turnauksessa paljon peliaikaa, mutta vain kaksi syöttöpistettä – nekin kakkossyöttöinä.Vancouverin pelit summattuaan nelikko voi luultavasti tunnustaa rehdisti, että parhaat vuodet ovat takana. Nuorempien luistin kulkee kovempaa. USA näytti sen välierässä. Se ei ollut isät vastaan pojat, vaan isät vastaan isoisät.
– En halua alkaa vielä miettiä, onko tämä minulle viimeinen turnaus vai ei. Harmittaa, ettemme pelaa kullasta, Saku Koivu sanoi vielä välieräpelin jälkeen.
Koivu tiesi totuuden, mutta ei halunnut antaa vielä jäähyväisjuttua. Sen aika on myöhemmin. Vuodesta 1998 maajoukkueen kapteenin tehtäviä hoidellut Koivu on nyt 35-vuotias ja paras terävyys on kadonnut iän mukana. Olympia-askiin ei ole enää asiaa neljän vuoden kuluttua.
Selänne on ehtinyt lopettaa maajoukkueuransa jo pariin otteeseen. Hän ei edes yritä kiistää, etteikö tämä olisi nyt tässä.
Kultainen sukupolvi saa lopettaa uransa huipulla, vaikka paras terä on jo kadonnut luistimista. Ei ole kysymystäkään, etteikö heitä muistettaisi uran jälkeen suomalaisen kiekkoilun suurmiehinä.
Tähtiä ja duunareita
Selänteen maajoukkueuraan mahtuu paljon huippuhetkiä. Hän muistaa kirkkaimpana sen, minkä suuri yleisökin – Naganon kisat ja nimenomaan puolivälieräpelin Ruotsia vastaan. Suomi voitti 2–1 Selänteen kahdella maalilla ja Saku Koivu tietysti syötti molemmat.Lehtinen muistetaan nöyränä duunarina, joka on kaivanut kiekkoa kulmista ja tehnyt tilaa pistemiehille ilman aihetta suuriin otsikoihin. Hän on edelleen ainoa suomalainen, joka on voittanut sekä maailmanmestaruuden että Stanley Cupin.
Peltosen huippuhetket ovat osuneet Ruotsi-peleihin. Hattutemppu Tukholman MM-finaalissa 1995 ei unohdu koskaan. Samoin hatunnosto menee Naganon pronssipelin voittomaalista, jonka hän upotti Kanadan verkkoon.
Aika harva urheilija saa tilaisuuden pelata MM- ja olympiamitaleista niin usein kuin nämä herrat saivat. Ja se oli ihan heidän omaa ansiotaan.
