Vancouver

    Päivitetty 28.2. 05:22, julkaistu 28.2. 04:25

    Pronssi täytti Saarisen olympiatavoitteen: ”En halua lopettaa”

    Kuva: PATRICK SEEGER
    STT, KAIJA YLINIEMiLähetä palautetta toimittajalle
    Aino-Kaisa Saarinen haluaa jatkaa uraansa vielä pitkään.


    Aino-Kaisa Saarinen kuvasi pari päivää sitten maastohiihdon viestipronssia kiiltäväksi. Uransa ensimmäisestä henkilökohtaisesta olympiamitalista Saarinen hyväksyi mukisematta luonnehdinnan ”taktikoitu pronssi”.

    Saarinen onnistui naisten 30 kilometrin yhteislähtökisassa taktisesti erinomaisesti, vaihtoi sukset järkevästi vielä ennen viimeistä kierrosta ja sai viimeisellä viiden kilometrin lenkillä karistettua kanssaan pronssista kisanneen kilpakumppanit kannoiltaan. Saarinen ei edes hätkähtänyt, vaikka viimeisessä suksien vaihdossa tuli sählättyä kohmeessa olleiden sormien takia.

    – Missään vaiheessa minulla ei käynyt mielessäkään, etten pääsisi mitaleille. Varsinkin tällaisella vesikelillä suksien vaihtaminen vielä ennen viimeistä kierrosta oli järkevää, Saarinen kuvasi.

    31-vuotias hollolalainen myönsi, ettei hänellä ollut lauantaina mahdollisuuksia taistella muusta kuin kolmannesta sijasta. Kärjessä puolalainen Justyna Kowalczyk ja norjalainen Marit Björgen karkasivat jo viimeisen kymmenen kilometrin aikana. Pieni yllätys oli, että Kowalczyk oli se, joka voitti tasatyönnöllä ratkaistun loppukiritaistelua. Eroa näiden kisojen joka matkalla mitalin ottaneeseen Björgeniin tuli 0,3 sekuntia.

    Saarinen jäi voittajalle lopulta minuutin ja viisi sekuntia. Neljänneksi lopussa noussut Saksan Evi Sachenbacher-Stehle oli maalisuoran alkupäässä, kun Saarinen nosti kädet ylös mitalin merkiksi. Takaa tulleet uhkaajat pysyivät kurissa.

    Viime vuonna Saarinen napsi Liberecin MM-hiihdoista kolme kultaa ja yhden pronssin. Olympialaduilta mitalin väri oli kahdesti pronssinen.

    – Kyllähän henkilökohtainen pronssi maistuu paremmalle, vaikka se viestimitalikin oli ensimmäinen ja sellainen, että huh, helpotus, tulihan se sieltä. Molemmat ovat voitettuja pronsseja.

    Hän vakuutti saaneensa Whistlerin olympialaduilta sen mitä tuli hakemaan.

    – Tavoite oli henkilökohtainen mitali, ja se tuli, Saarinen kuvasi.

    Edelliset suomalaisen naishiihtäjän henkilökohtaiset olympiamitalit olivat 16 vuoden takaa Lillehammerin kisoista vuodelta 1994. Marja-Liisa Kirvesniemi voitti silloin pronssia sekä vitosella että 30 kilometrillä.

    Saarinen pääsee toisen mitalisijan avulla uudelleen kokemaan Whistlerin kylän mitaliaukiolla järjestettävän palkintoseremonian. Jo viestin jälkeen mitalikorokkeella seisominen tuntui liikuttavalta.

    Sellaisia hetkiä Saarinen haluaa urallaan kokea tulevissakin arvokisoissa. Sotshin 2014 olympialaiset ovat jo kirkkaana mielessä, ja niitä ennen kisakalenterissa ovat Oslon 2011 MM-hiihdot ja Val di Fiemmen 2013 MM-hiihdot.

    – Tykkään tästä. En halua lopettaa, tämä on minun elämäni, Saarinen naurahti urasuunnitelmiensa utelulle.

    Vancouverin kisoissa Saarinen on ollut mukana hankkimassa puolta kisojen mitalisaaliista.


    AVAINSANAT:

    Kirjoita kommentti

    Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

    Kommentti

    Urheiluseurat

     

    PS-KYSYMYS

    Kenellä tulisi olla oikeus periä pysäköintivirhemaksua?

    Edellisen kysymyksen tulos

    Milloin koulujen tulisi alkaa syksyllä?
    Elokuun alussa.
     
    12%
    Elokuun puolessa välissä.
     
    21%
    Syyskuussa.
     
    55%
    Ei haittaisi, vaikka kesäloma ei päättyisi ikinä.
     
    10%
    En osaa sanoa.
     
    2%
    Annettu yhteensä 483 ääntä.





    LISÄÄ UUTISIA

    1. Brittiministeri arvioi leikkauksia Thatcherin kautta kovemmiksi

      ULKOMAAT 31.7. 20:34 00

    2. Kiinassa taas vakava teollisuusonnettomuus

      ULKOMAAT 31.7. 20:34 00

    3. Maahanmuutosta on tulossa erittäin tärkeä vaaliteema

      KOTIMAA 31.7. 20:33 00

    4. Filatov poistaisi työmarkkinatuen tarveharkinnan

      KOTIMAA 31.7. 20:33 00

    5. Vaalan uhkaava turvepalo saatiin sammumaan

      KOTIMAA 31.7. 20:31 00

    6. Herttuala rutisti niukasti reittiennätyksen

      URHEILU 31.7. 15:50 00

    7. Pukema Ranuan Karhu-hölkän nopein

      URHEILU 31.7. 16:59 00

    8. Kolme kuoli rakennuksen romahdettua Italiassa

      ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

    9. Rajut tulvat piinaavat Pakistania

      ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

    10. Duisburg hiljentyi muistamaan Love Parade -uhreja

      ULKOMAAT 31.7. 18:34 10

    1. Ravintola Kultakurki lopettaa

      PS-UUTISET 30.7. 12:32 64

    2. HS: Finncomm lisää lentoja pohjoiseen

      PS-UUTISET 31.7. 13:09 20

    3. Muonionjoki: Itämeren pyynti näkyy lohisaaliissa

      PS-UUTISET 30.7. 20:22 20

    4. Kimin koreografi kiinnostunut yhteistyöstä Kiira Korven kanssa

      VANCOUVER 26.2. 11:13 1180

    5. Unohtumattoman upea joulukonsertti

      ARVOSTELUT 2.12. 10:42 240

    6. Kuvagalleriassa nyt 897 sukkaparia

      PS-UUTISET 14.1. 13:58 3430

    7. Naurua hyvää tarkoitukseen

      ARVOSTELUT 3.5. 13:01 750

    8. Putkiradion rautalanka vangitsi Ari Rahkolan sydämen

      PS-UUTISET 13.7. 15:44 110

    9. Onttoja miehiä autiomaassa

      ARVOSTELUT 13.7. 08:28 120

    10. Tuunaaja haluaa erottua muista

      PS-UUTISET 24.7. 13:00 60

    1. Vauhtia on, Tom ja Cameron

      ARVOSTELUT 24.7. 15:29 90

    2. Poikajoukko potki siiliperheen kuoliaaksi

      PS-UUTISET 28.7. 21:12 814

    3. Karvaiset ystävät kilpailevat Karihaarassa

      PS-UUTISET 24.7. 16:29 81

    4. Kemijoen kiertäjät eivät sateesta piitanneet

      PS-UUTISET 25.7. 15:35 80

    5. Tehtaan trukkikuski: Kun oluttehdas loppuu, baaritiski kutsuu

      PS-UUTISET 26.7. 19:46 84

    6. Lama-Suomesta Balkanille ja takaisin

      ARVOSTELUT 24.7. 16:18 80

    7. Nuorisojoukon jäsen teki ilkivaltaa Kemissä

      PS-UUTISET 25.7. 15:38 70

    8. Sukukirjan työstäminen on haastava tehtävä

      PS-UUTISET 25.7. 16:52 70

    9. Shrek-jätti menettää kaiken

      ARVOSTELUT 10.7. 16:48 230

    10. Ääniä päässä

      ARVOSTELUT 9.6. 12:17 330

    1. Isä, älä lyö!

      ARVOSTELUT 23.4. 08:12 930

    2. Ei tylsäksi tarkoitettu -ilta kaupungilla

      ARVOSTELUT 29.5. 15:01 610

    3. Vakavasti, herkästi ja svengaavasti

      ARVOSTELUT 30.5. 16:12 630

    4. Luonto ottaa vastaan taiteilijoiden kunnian- osoitukset

      ARVOSTELUT 1.7. 12:17 240

    5. KulttuuriKauppilan kesänäyttelyssä on tasoa ja tyyliä

      ARVOSTELUT 1.7. 12:21 240

    6. Arvot ja asenteet kohdallaan koulumusikaalissa

      ARVOSTELUT 29.5. 15:39 620

    7. Kurkistus todelliseen elämään

      ARVOSTELUT 21.5. 14:38 440

    8. Ihminen eläinten opissa Viidakkokirjassa

      ARVOSTELUT 10.5. 08:40 770

    9. Ajassa kiinni

      ARVOSTELUT 28.5. 08:06 580

    10. Maailma turvassa

      ARVOSTELUT 8.5. 14:24 790

    1. Ravintola Kultakurki lopettaa

      PS-UUTISET 30.7. 12:32 6 4

    2. Aamupuhalluksessa törkeät luvut Torniossa

      PS-UUTISET 31.7. 15:53 1 0

    3. Aitaa revittiin Torniossa

      PS-UUTISET 31.7. 15:48 1 0

    4. HS: Finncomm lisää lentoja pohjoiseen

      PS-UUTISET 31.7. 13:09 2 0

    5. Veronmaksajalle kallis parkkikiista

      PÄÄKIRJOITUKSET 30.7. 11:11 0 0

    6. Nuoret tekevät tuhojaan vaarallisilla ilotulitteilla

      PS-UUTISET 30.7. 14:18 0 1

    7. Nuorukainen kuoli traktorin alle

      KOTIMAA 31.7. 11:34 0 0

    8. Napa-Pesis Team kuritti Kiriä

      URHEILU 30.7. 22:04 0 0

    9. Alkkulan Maataloustarvike avasi Torniossa

      TALOUS 30.7. 13:48 1 0

    10. Venäjän metsäpalosavut yltävät Keski-Lappiin saakka

      KOTIMAA 30.7. 12:05 4 0

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti