Vancouver

    Päivitetty 28.2.2010 09:24, julkaistu 28.2.2010 08:51

    Selänne ja Jokinen jättävät Leijonat

    Kuva: Bruce Bennett/EPA
    Lähetä palautetta toimittajalle
    Suomen joukkue.

    STT
    Teemu Selänne ja Olli Jokinen ilmoittivat lopettavansa jääkiekkomaajoukkueessa Vancouverin olympialaisten voitokkaaseen pronssiotteluun. Selänne on voittanut urallaan viisi ja Jokinen seitsemän arvokisamitalia. Lisäksi Selänne on ollut vuoden 1991 Kanada-cupissa toisella sijalla, ja molemmat olivat vuoden 2004 maailmancupin finaalin hävinneessä joukkueessa.

    Selänne, 39, siirtyi Vancouverissa olympialaisten kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi. Hän on kerännyt viidessä turnauksessa tehot 20+17=37.

    – Jos joku olisi sanonut ennen turnausta, että voitamme pronssia, olisin ottanut sen saman tien. Pronssi on iso asia minulle 23 vuoden maajoukkueuran jälkeen, Selänne tunnelmoi.

    – Tietysti kulta oli unelmamme, mutta ei vain riittänyt finaaliin. Siellä pelaavat kaksi parasta joukkuetta.

    Jokiselle, 31, olympialaiset olivat uran kolmannet. Hän oli yksi ratkaisevista pelaajista jo vuonna 1998, kun Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue juhli kultaa kotikisoissa. Vancouverin pronssipelin voitto kolmannen erän nousulla oli miehelle erityistä.

    – Oltiin kaksi maalia tappiolla, ja Saku Koivu piti puheen toisella erätauolla, Jokinen kertoi.

    – Tämä on erityistä siksi, että useat tästä joukkueesta eivät enää pidä tätä paitaa yllään.


    AVAINSANAT: Teemu Selänne Olli Jokinen jääkiekko maajoukkue

    Kirjoita kommentti

    Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

    Kommentti

    Urheiluseurat

     

    PS-KYSYMYS

    Mihin mediaan luotat eniten?

    Edellisen kysymyksen tulos

    Kuinka paljon pakkasta on liikaa?
    - 40
     
    27%
    - 30
     
    35%
    - 20
     
    24%
    Kaikki alle nollan on liikaa.
     
    14%
    Annettu yhteensä 1011 ääntä.



    LISÄÄ UUTISIA

    1. Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia

      KOTIMAA 10.2. 15:12 00

    2. Paul McCartney sai nimikkotähden Hollywoodiin

      KULTTUURI 10.2. 15:02 00

    3. Sääkuva: Kirkonmäki

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    4. AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa

      KOTIMAA 10.2. 14:52 00

    5. Hovioikeus korotti lääkesurmaajien tuomioita

      KOTIMAA 10.2. 14:45 00

    6. Hirvonen johtaa vaikka ajo vielä varovaista

      URHEILU 10.2. 14:40 00

    7. Caught in Flight: Naomi Watts esittää valkokankaalla prinsessa Dianaa

      KULTTUURI 10.2. 14:36 00

    8. Wahlströmille EM-vastustaja Unkarista

      URHEILU 10.2. 14:12 00

    9. Kolme turistia hukkui sukellusveneen turmassa Egyptissä

      ULKOMAAT 10.2. 14:09 10

    10. Nasa etsii avaruustaksien rakentajia liikennöimään avaruusasemille

      ULKOMAAT 10.2. 14:04 10

    1. Uudistuksia Svansteinin lumilla

      PS-UUTISET 8.2. 12:51 132

    2. Kiusaaminen on yleistä myös korkeakouluissa

      KOTIMAA 14.11. 07:39 232

    3. Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli Oulussa

      KOTIMAA 31.1. 15:18 162

    4. Tornio äänesti valtakunnan tahtiin

      PS-UUTISET 5.2. 21:06 174

    5. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

      PS-UUTISET 9.2. 18:38 67

    6. Ehdota: Mikä nimi suurkunnalle?

      PS-UUTISET 9.2. 08:30 10134

    7. Amazon-tutkimus: Geometriset kuviot kertovat kadonneesta sivilisaatiosta

      KULTTUURI 9.2. 14:05 73

    8. Rakennemuutoksen viikate heilahti ”kuoleman keskiviikkona”

      PS-UUTISET 8.2. 20:39 81

    9. Kemissä tiukka pressakisa

      PS-UUTISET 5.2. 20:55 179

    10. Sutjakkaa soittoa katselmuksessa

      ARVOSTELUT 10.2. 03:30 59

    1. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 390

    2. Palava henkilöauto törmäsi lumipenkkaan Torniossa

      PS-UUTISET 3.2. 18:40 328

    3. Pontikkatehdas paljastui Kouvolassa

      KOTIMAA 3.2. 17:51 292

    4. Sääkuva: Kirkonmäki

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    5. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

    6. Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

      PS-UUTISET 30.1. 12:12 362

    7. Piispa Samuel Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi alistamista

      PS-UUTISET 4.2. 21:03 2413

    8. Lada ei ole tosikon auto

      PS-UUTISET 4.2. 17:08 2416

    9. Kaksi loukkaantui vakavasti Isohaaran kolarissa

      PS-UUTISET 6.2. 15:36 2331

    10. Jauhesammutin tyhjennettiin hotellin käytävälle

      PS-UUTISET 5.2. 16:32 211

    1. Joulurauhaa etsimässä

      24.12. 05:30 2030

    2. Sääkuva: Kirkonmäki

      PS-UUTISET 2.2. 10:32 511

    3. Kemin tulipalon uhri on tunnistettu

      PS-UUTISET 27.1. 12:52 5111

    4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

      PS-UUTISET 12.12. 10:49 2197

    5. Kansa kuin kauravelli

      ARVOSTELUT 4.1. 03:30 567

    6. Ruutinpuiston rakentaminen voi alkaa

      PS-UUTISET 31.1. 08:38 4227

    7. Huumeäitien määrä on moninkertaistunut

      PS-UUTISET 10.1. 19:57 4022

    8. Katso video: Lumilinnan avajaiset 2012

      PS-UUTISET 1.2. 12:50 3922

    9. Kemiin loton täysosuma

      PS-UUTISET 14.1. 22:04 3822

    10. Pyörätie Taroniemestä Närkkiin

      PS-UUTISET 27.1. 15:59 364

    1. Huijarit vaanivat katonkorjaajia

      PS-UUTISET 9.2. 18:38 6 7 616

    2. Ehdota: Mikä nimi suurkunnalle?

      PS-UUTISET 9.2. 08:30 10 134 541

    3. Kuivaniemi pelkää jäävänsä isojen syrjäkyläksi

      PS-UUTISET 10.2. 08:23 2 4 316

    4. Uudistuksia Svansteinin lumilla

      PS-UUTISET 8.2. 12:51 13 2 247

    5. PS-UUTISET 27.5. 12:35 352 0 183

    6. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

      URHEILU 10.2. 10:41 1 0 148

    7. Ruotsin ralli, ek 4: Hirvonen nousi Latvalan ohi kärkeen

      URHEILU 10.2. 10:41 1 0 148

    8. Kemin teatterin johtaja Juha Vuorinen Rovaniemelle

      KULTTUURI 9.2. 13:55 3 3 117

    9. Nuorukainen iski nyrkillä auton ikkunan hajalle Torniossa

      PS-UUTISET 5.2. 11:29 30 8 109

    10. Puolustusministeri kiisti Dragsvikin suosimisen

      KOTIMAA 9.2. 19:22 2 1 102

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti