Lounais-Lappi

Kuntalaiset kaipaavat avointa keskustelua

Kuntalaiset kaipaavat avointa keskustelua

Sain tiistaina kunnian osallistua Kemin yrittäjien järjestämän vaalipaneelin vetäjäksi yhdessä Martti Kankaanrannan kanssa. Koska kyseessä oli yrittäjien tilaisuus, oli selvää, että panelisteiksi oli valittu yrittäjäehdokkaita. Yksi illan kysymyksistä oli kunnallisen päätöksenteon avoimuus. Se mietitytti sekä yleisöä että panelisteja.

Yhteenvetona oli huoli siitä, että kunnalliset päätökset eivät saavuta kuntalaisia. Miksi?

Panelistien mukaan osasyy on siinä, että asiat on tuotu esiin tylsällä ja byrokraattisella kapulakielellä. Sen lisäksi, että kokousasiakirjat ovat pintaraapaisuja, myös liitteet puuttuvat.

Mikäli kuntalainen haluaisi tietää päätettävistä asioista enemmän, on kuntalaisen etsittävä tietoa ja soiteltava useille ihmisille, jotta asia tulee ymmärrettävään muotoon. Siinä saattaa matkan varrella väsy iskeä, kenties mielenkiintokin lopahtaa.

Panelistit toivoivat, että kunnalliset päätökset tuotaisiin esiin selkein, suomenkielisin lausein. Tärkeää olisi olla tieto myös siitä, että mitä kyseinen päätös merkitsee ihan tavallisen kuntalaisen elämään.

Vaalipaneelin ehdokkaat olivat kokeneet hyväksi valtuustokokouksista tehdyt live-lähetykset, joissa päätöksenteko näkyy ja kuuluu kaikille reaaliajassa.

Sanoma- ja kaupunkilehdet koettiin hyviksi keinoiksi tavoittaa niitä henkilöitä, jotka hakevat yhä tiedon painetulta paperilta. Mutta yksi tiedonvälityksen kanava on lähes täysin käyttämätön – se on some.

Tällä hetkellä kuntien näkyvyys sosiaalisessa mediassa on lähes olematonta.

Avointa keskustelua ei käydä, eikä tietoa jaeta, vaikka tiedonväyliä on monenlaisia ja sosiaalisessa mediassa on asiasta kiinnostuneita kuntalaisia.

Laiska ja huono sosiaalisten medioiden käyttö ei ole pelkästään virkamiesten ongelma, siihen ovat langenneet myös päättäjät.

Vain harva uskaltaa tuoda oman kantansa esiin julkisilla keskustelukanavilla, koska pelkää, että keskustelu saattaisi lisätä vihapuheita tai kenties somessa saatettaisiin läksyttää poliitikkoa huonosta päätöksestä. Se ei ole kuitenkaan riittävä syy jättäytyä keskusteluiden ulkopuolelle.

Hänen, joka halajaa mukaan kunnalliseen päätöksentekoon tai virkamieheksi, on oltava valmis ottamaan kritiikkiä vastaan.

Sosiaalinen media on yksi kanava, missä kuntalaiset pääsevät helposti tuomaan esiin omia mielipiteitään, kysymään ja kyseenalaistamaan asioita.

Samalla kuntalaiset kokevat, että heillä on kenties mahdollisuus vaikuttaa oman paikkakuntansa asioihin.

Julkisesti käytävä avoin keskustelu lisää ennen kaikkea päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Ja sitä Meri-Lapissa kaivataan.

Tiina Nousiainen


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös